Maanantai oli palautuspäivä, jolloin ei tullut kummoisia tehtyä, völläiltyä vain. Se varmaan kostautui tiistaiaamuna, kun heräsin jo 6:14. Päätin lähteä lenkille, vaikka ohjelmassa luki lenkki iltapäivälle. Oli kaunis auringonnousu, joten kuvan ottamisen takia pidensin lenkkiä viidellä minuutilla. mietinkin, että jos vaan intoa riittää, niin iltapäivällä voisi pyöräillä tai vaikka tehdä jumppatreeniä, kun juoksu on jo hoidettu pois alta. Aamulla oli ihanan rauhallista, muutama muu kulkija itseni lisäksi ja vain yksi juoksuliikkeestä tuttu juoksija tuli vastaan. Kun tulin kotiin, siippa oli juuri herännyt ja suihkusta pääsinkin suoraan aamukahville ja "stubbin lätyn" puolikas oli jo valmiina. Harmittelin kun en muistanut ottaa edellisenä iltana marjoja sulamaan, joten päälle tuli n. 1 tl omenahilloa ja 1 rkl vaniljarahkaa. Lättynen itsessään sisältää kananmunaa, banaania, kaurajauhoja ja kaurahiutaletta, kanelia ja ripauksen suolaa. Sillä on hyvä aamu aloittaa.
Iltapuoleen vaihdettiinkin maastopyörien nastarenkaat tavallisiin. Kun pyöräilemään lähtiessä alkoi sadella vettä ja koko lenkki mentiin sitten vesisateessa. Lätäköitä löytyi matkan varrelta ja siippa totesikin että "vaikka ehkä pukeudut niinku tytöt, niin ajat kyllä niinku pikkupojat". Lenkin jälkeen olikin pakko käydä saunassa lämmittelemässä.
Keskiviikkona ohjelmassa oli kevyttä kävelyä ja vähän yläkroppatreeniä leuanvedon muodossa.
Torstaiaamuna heräsin taas kuuden jälkeen ja kävin jo aamulla tekemässä treenin. Jostain syystä tuntui aika raskaalta ja sykkeet eivät laskeneet juoksupalautuksella riittävästi. Ehkä tuulellakin oli vaikutusta. Aurinko paistoi aamusella kirkkaasti ja harmittelinkin kun ei tullut aurinkolaseja mukaan. 10 000 askelta tulikin täyteen jo 11:40 aamulla.
Perjantaina lähdimme maalle pääsiäisen viettoon, tällä kertaa muistimme ottaa juoksukamppeet mukaan, kun ne viimeksi jäivät eteiseen. Perjantai meni ruoanlaitossa, grillailtiin kuopuksen marinoimia lampaan fileitä, muikkupottuja lappilaisittain sekä pannulla käytettyjä kasviksia. Ai että oli hyvää. Kävimme illan päälle vielä siipan kanssa ihailemassa lähipellolla majailevaa joutsenpariskuntaa.
Lauantaina taas syötiin hyvin. Aurinko paistoi ja liikunnaksi riitti muutaman kilometrin kävely ja metsässä kiertely.
Sunnuntaina auringonpaiste oli tiessään, yöllä oli tullut lunta ja melkoisen navakka tuuli puhalteli hyytävästi. Ohjelmassa oli sunnuntaipitkis, joten ei muuta kuin tuuleen ja tuiskuun. Onneksi oli vielä talvijuoksukamppeet mukana ja juomapullovyökin. Juoksu kulki kivasti, ja vaikka paluumatkalla oli vastatuuli, syke pysyi pk2-alueella nätisti. Lenkin jälkeen käytiin saunassa, syötiin ja lähdettiin kotia kohden. Matkalla tuli lunta niin, että auton kaikki sensorit tipahtelivat pois pelistä jäätävän lumisateen peittäessä ne. Kotiin päästiin känkkylän kautta, eikä jääty nälkäisiksi. Tämän jälkeen saakin taas jonkin aikaa katsoa mitä suuhun laittaa...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti